Vuosi 2009 on ollut toiminnassamme hyvinkin merkittävä. Kristiina Englundin vuonna 1974 tekemän testamentin varoin olemme voineet säätiön osalta kunnostaa kokoelman teoksista 60 aikaisemmin korjaamatonta. Konservoinnin on suorittanut entiseen tapaan Ionowa-seuran kunniajäsen Osmo Haapasalo. Konservointiin päässeiden taulujen valinnan suoritti Lahden taidemuseon amanuenssi Maija-Riitta Kallio yhdessä Osmo Haapasalon kanssa.
Ionowa-seuran saamia varoja käytettiin tilaamalla M-P -kirjapainosta tohtori Sirpa Hailan kirjoittamaa Aleksandra Ionowan elämäkertaa 200 kappaletta lisää. Niitä myydään vähin erin kysynnän mukaan. Kristiina Englundin pesänselvitystilaisuus oli Espoossa 19.2. 2009 ja perinnönjako Englundin kodissa Lahdessa huhtikuussa 2009.
Tulossa olevista näyttelyistä seuraava on marraskuussa 2009 Taipalsaarella Saimaanharjun kirjastossa sekä helmikuun ajan 2010 Rautjärven pääkirjastossa Simpeleellä. Itä-Suomen näyttelyiden asiantuntijana uurastaa edelleen Iris Jäppinen.
Päijät-Hämeessä merkittäväksi muodostuu Asikkalan Vääksyssä Danielsson-Kalmarin huvilassa Kynttilänpäivänä 7.2.2010 avattava taidenäyttely. Se kattaa huvilan kaikki kolme alakerran näyttelyhuonetta, joissa 11.2. käynnistyvät myös Suomalaisen Historian päivät.
Ionowa-säätiön puheenjohtajaksi vuosikokouksessa valittiin hallintojohtaja, ktm Tuula Saarinen Sysmästä, varapuheenjohtajaksi farmaseutti Ritva Aitola Hollolasta ja sihteeri-taloudenhoitajaksi Pirjo Metsola Pyhtäältä sekä jäseniksi Taina Hillo, Osmo Haapasalo ja Kimmo Puunenä. Kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin Aino Hammar.
Ionowa-seuran puheenjohtajana jatkaa toimittaja Aino Hammar Sysmästä, varapuheenjohtajana Taina Hillo. Jäsenet ovat kunniajäseneksi kutsuttu Osmo Haapasalo, Ritva Aitola ja Raili Sihvonen. - Pj Aino Hammar os. Maalarintie 6 19700 Sysmä, puh. 0400-752112 ja aino.hammar@hotmail.com.