Filosofian tohtori Sirpa Hailan kirjoittama mystikkotaiteilija Aleksandra Ionowan elämäkerta julkistetaan Putulan kirjastossa Hämeenkoskella perjantaina 14.7. 06 klo 14. Samana päivänä tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Ionowa sai taiteen tekemisen lahjansa. Pari viikkoa myöhemmin hän sai taidon improvisoida pianomusiikkia.
Taiteilija Ionowa loi suuren tuotantonsa, yli 10 000 teosta Putulan kodissaan. Hän signeerasi työnsä suurella H-kirjaimella. Hän ei ole koskaan myynyt taideettaan, mutta lahjoittanut valtavasti. Suomen kansalle testamenttaamansa 1249 taulun kokoelma on Lahden taidemuseossa ja Ionowa-seuran hoidossa. Yli kymmenen vuoden ajan kestänyt taulujen konservointi valmistuu tämän vuoden aikana, joten Ionowa-seuralla on suuren ilon aika.
Putulan kulttuuriviikoilla on esillä Ionowan taidetta parinkymmenen taulun verran. Hänen musiikkiaan tulee soittamaan kanttori Kimmo Puunenä kanteleella.
Kesäkuun puolivälissä avattiin Helsingin taidehallissa hengellisen ITE-taiteen näyttely. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin perinteentutkimuksen professorin Seppo Knuuttilan toimittama näyttelykirja, jonka artikkeleista ovat vastanneet uskontottieteen professori Veikko Anttonen, piispa Arseni, lääkäri, naiiivin taiteen keräilijä Volker Dollmeier, toimittaja Vuokko Keto, uskontotieteen dosentti Teuvo Laitila ja kuvataiteilija Erkki Pirtola. Pirtolan teksti käsittelee Aleksandra Ionowan Kristus-kuvia ja Sielunkukkia. Sen kuvituksena on kymmenkunta kokoelman työtä.
Syyskuun ajan Ionowan tauluja on Lammin kirjaston näyttelytilassa.